lauantai 4. toukokuuta 2013

 Oona sisko tutkiskeli katseellaan Aadan pikkutalon oleskeluhuonetta johon siis suoraan ulko-ovesta tullaan.
 Hän huomasi lattialla olevat nuket sekä suuren maalaamattoman kaapin seinustalla ja ompelukoneen jakkaralla nurkassa.
 Sitten hän kääntyi ja katseli toiselle seinustalle ja huomasi peilin lipaston päällä seinällä joka oli heidän mummonsa peruja, jonka Aada oli saanut hänen suureksi harmikseen, sillä hän olisi ehdottomasti sopinut paremmin sen omistajaksi.
 Aada pyysi sisartaan istahtamaan ja meni keittiöön laittamaan juustotarjottimen pieneksi välipalaksi. Juustotarjotin on Jatan käsialaa ;)
 Taulusta hän sai ajatuksen jotta leipoisi pikaisesti jotain hyvää ja olihan hänellä tuo uusi,punainen vatkainkin, sillä tekisi nopeasti taikinan. Vatkain ja leivänpaahdin ovat Mrs Wholta.
 Ja kun sisko jäi nauttimaan juustotarjottimen anneista niin Aada tekaisi kääretorttu pohjan tai kaksi varmuuden vuoksi ;) Niiden paistuttua ja jäähdyttyä hän laittoi täytteet ja rullasi . Kääretortun tekemiseen tarvittavat osaset on kaikki Jatan käsityötä :)
 Kylläpä näyttikin kauniilta valmis ,koristeltu kääretorttu. Toista hän ei alkanut koristella koska ensimmäinenkin onnistui jo. "Saas nähdä mitä sisko tuumaa maistettuaan, Aada mietti." "Hän piti leipomisesta ja kokeili rohkeasti erilaisia makuyhdistelmiä jotka olivat hyvin onnistuneet,sillä ei hänellä mitä leipojan koulutusta ollut,mutta mumminsa oli ollut taitava leipoja ,liekö perinyt senkin taidon häneltä...kuten senkin että hän tykkäsi näprätä ja askarrella sekä haaveilla. Oona taas oli erimaailmaa, jalat maassa tyyppiä ja käytännön ihminen" Aada havahtui mietteistään kun Oona huuteli häntä jo.

4 kommenttia:

  1. Kivat kekkerit. Jatan leivonnaiset ovat taattua laatua.

    VastaaPoista
  2. Kaunista, kodikasta ja herkullista :-) Ihania hankintoja ja aikaansaannoksia.

    VastaaPoista
  3. Olohuoneen värit ovat hemaisevat! Tummien värien yhdistäminen pinkkiin oikeaan osunut. Tykkään.

    VastaaPoista
  4. Se ve un trabajo impresionante en esta escena, además esta llena de detalles realmente bonitos. Felicidades.

    VastaaPoista